Luen puolalaisen vuoden 2018 nobelistin Olga Tokarczukin kirjaa Päivän talo, yön talo.
Kirjan kerronta palauttaa minut omaan polkupyörämatkaani joskus seitsemänkymmenluvulla, jossa satuin puolalaiseen Ruda-86 -kylään, Leokadia Kóteczkon mummon mökkiin. Kylä oli pieni ja mökki pikkuruinen. Pienen keittiösopen lisäksi oli mummon makuuhuone. Siinä sängyssä nukuimme me: harvahampainen mummo, lapsenlapsonen ja minä, suomalainen tyttö. Ja muistan, miten opin, mitä taide-elämys on. Se on sitä, että kun tulee SADE, kylän jokisen mökin pikkuruinen suuaukko on tupaten täynnä ihmisiä. Kaikki katsovat sadetta. Miten kaunis onkaan sade.
Villivattuja en kylässä nähnyt. Mutta vatut kuuluvat muistoihini omasta mummustani. Mummu oli innokas marjanpoimija. Meillä lapsilla oli oma tehtävämme olla pulleroisen mummun vahtina: jos hän kaatui, meidän piti vetää hänet ylös pöheiköstä tai jos hän kuoli eli ei vastannut huutoon:”mummuuuu”, (en muista, oliko meitä ohjeistettu, miten toimia, jos hän ei vastannut). Kun hän vastasi ”täällä”, huikkasin siskolleni ”ei oo kuollut”. Niinpä niin, nyt luonto on armeliaisuudessaan kasvattanut villivatukon omalle takapihalleni.
Niin, vatunpoiminta on kuin coachaus- tai työnohjaustuokio. Kun nostan yhden oksan, näen tietyt vatut. Mutta kun katson toisesta vinkkelistä, niitä löytyy aina lisää. Jos horjahdan ja kurkkaan uudesta, hassusta vinkkelistä, löytyy taas uusia vadelmia. Ensikatsomalla näen vain murto-osan, mutta kun kääntelen ja vääntelen raapivia oksia ja väistelen nokkosia, jotka joskus polttavatkin, löydän vadelmia lisää. Ja mitä useammin menen vatukkooni, sitä enemmän niitä löydän. Tätä on ratkaisukeskeinen työskentely asiakkaidemme kanssa: tutkimme ajan kanssa, rauhallisesti. Löytyykö ratkaisujen avaimia aivan yllättävistä kuvakulmista? Kun tänään katsellaan tilannetta, löytyykö sellaista, mitä vielä eilen ei nähty.
Me Reflectissa, olemme kumppaneina nostamassa tai töytäisemässä vattupuskan varsia, jotta uusia mahdollisuuksia tulisi näkyviin. Ja rohkaisemassa nokkosiakin kohti: todellisuuden kohtaaminen on usein ensi askel muuttumiseen, uusien ratkaisujen löytymiseen.