Epävarmuudessa paluu perusasioihin tyynnyttää mieltä.
Arja Marisa
Mustikat tulivat taas!
Mikä onni onkaan asua metsässä!
Koronakevään aikana huomasin ajattelevani, tulevatkohan mustikat, vai muuttuuko sekin. Suuri iloni on ollut hakea aamulla unenpöpperössä tuoreet mustikat aamupuuroon siitä asti, kun muutimme tänne haja-asutusalueelle, Auran kupeeseen, kun lapset olivat pieniä. Ja nyt ne mustikat sittenkin tulivat, kuten kesä tuli niin pitkän ja levottoman kevätkauden jälkeen.
Kevättalven mittaan monet työnohjausryhmät toivoivat mindfulnessharjoitteita ja jotkut olivat kiinnostuneita jopa niiden tausta-ajattelustakin. Tietoinen, hyväksyvä läsnäolo. Stressitön suhtautuminen elämään: se tulee, mikä tulee, pakonomaisesti pyrkimättä, arvottamatta. Kehollisuus; miltä kehossasi tuntuu? Mitä tunnet juuri nyt? Mitä ajattelet juuri nyt? Hengitys: puhalla ulos se, mistä haluat jo luopua, hengitä sisään uutta energiaa, uutta valoa. Kiitollisuusharjoitukset, kuin lapsuuden iltarukoukset, joissa käytiin läpi päivän kivat asiat ja rakkaat ihmiset.
Minulle mustikassaolo; mustikka kuppiin, toinen, keskittyminen poimimaan vain kypsät ja vähänkin vieheriöivät saavat vielä jäädä paistattelemaan auringossa, taas uusi mustikkapöheikkö, marja siellä, toinen täällä, välillä suuhun, välillä kuppiin, on kesämieleni mindfulnessharjoitus. Sitä samaa se on varmasti ollut jo edellisten sukupolvien naisille, jotka ovat karanneet marjaan, tai kangaspuihin, kun ovat kiireiltään päässeet livistämään. Keskittyminen yksinkertaiseen ja toistuvaan saa mielen kuohut seisahtumaan, ikävä häipyy, kaipuu helpottuu, hiljainen tyyneys ja levollisuus laskeutuu mieleen. Ja kehoni saa määrätä poiminnan pituuden, kun keho sanoo, että riittää, se riittää.
Reflect – kumppaniksi kulkemaan.